Rahoitusalan neuvottelut yhä pattitilanteessa

Julkaisuajankohta 5.3.2018 20.25
Uutinen

Valtakunnansovittelija Minna Helle on tavannut jälleen tänään rahoitusalan työriidan osapuolia. Edellytyksiä riidan ratkaisulle ei vieläkään ole.

Rahoitusalan työehtosopimukseton tila on jatkunut jo marraskuun 2017 lopusta saakka. Valtakunnansovittelija Minna Helle on jatkanut riidan sovittelua tauon jälkeen viime ja tällä viikolla. Ratkaisevaa edistystä ei ole kuitenkaan tapahtunut. Osapuolilla on yhä perustavaa laatua oleva kiista viikonlopputyön tekemisen menettelytavoista ja ehdoista rahoitusalalla.

- Uusia tapaamisia ei ole nyt sovittu.Sovittelua voidaan jatkaa vasta, jos osapuolten kannoissa tapahtuu uusia liikahduksia, Helle sanoo.

Rahoitusalalla ei ole tällä hetkellä työnseisausuhkaa. Voimassa on kuitenkin ammattiliittojen ylityökielto.

Valtakunnansovittelija on antanut työriidassa yhden sovintoehdotuksen, jonka Ammattiliitto Pro ry ja Ammattiliitto Nousu ry hylkäsivät 1.2.2018. Palvelualojen työnantajat Palta ry ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry olisivat sen hyväksyneet.

Työriidan osapuolet ovat palkansaajapuolella Ammattiliitto Pro ry, Ammattiliitto Nousu ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry sekä työnantajapuolella Finanssiala ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry. Myös Danske Bankin työehtosopimus on työriidan kohteena.