Kuutta sairaanhoitopiiriä ja eräitä terveydenhuollon yhtiöitä uhannut lakko siirtyy alkamaan aikaisintaan 1.4.2022 klo 6

Julkaisuajankohta 12.3.2022 12.19

Työriitaa on soviteltu kuluneella viikolla tuloksetta. Työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt siirtää 18.3.2022 klo 6 uhannutta työnseisausta kahdella viikolla.

Tehyn ja SuPerin kuutta sairaanhoitopiiriä ja eräitä terveydenhuollon yhtiöitä 18.3.2022 klo 6 uhannut työnseisaus siirtyy kahdella viikolla eteenpäin. Työministeri Tuula Haatainen on päättänyt siirrosta valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan ehdotuksesta. Työnseisaus voi alkaa aikaisintaan 1.4.2022 klo 6.

Tehyn, SuPerin, Jukon, Jytyn ja JHL:n sekä KT:n välisen työriidan sovittelua jatketaan ensi maanantaina. 

Tilanne vakava
On hyvä, että sovittelulle saadaan lisää aikaa. Keskeisimmät kiistakysymykset ovat yhä avoinna. Ne liittyvät palkkoja ja pääsopimusta koskeviin vaatimuksiin.

Työnseisauksen siirron edellytykset
Työriitojen sovittelusta annetun lain 8 § mahdollistaa työnseisauksen siirron kerran enintään kahdella viikolla, jos työnseisaus kohdistuisi työalan laatuun ja laajuuteen nähden yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin ja vahingoittaisi huomattavasti yleistä etua. Lisäksi edellytetään, että sovittelu tarvitsee lisää aikaa.