IAU:n ja Paltan välisen työriidan ratkaisulle ei edellytyksiä, sovittelu jatkuu tiistaina 7.3.2017

Julkaisuajankohta 3.3.2017 14.58
Uutinen

Myös Ilmailualan Unioni IAU:n maanantaina 6.3.2017 klo 03.00 – 09.00 uhkaava työtaistelu tukitoimineen on todennäköisesti toteutumassa.

Ilmailualan Unioni IAU:n ja Palvelualan työnantajat Paltan välistä Airpro Oy:tä koskevaa työriitaa soviteltiin tänään. Neuvotteluissa ei tänäänkään päästy eteenpäin.

  • Osapuolten näkemyserot ovat niin suuret, ettei ratkaisun löytymiselle ole juuri nyt minkäänlaisia edellytyksiä. Kaikki mahdollisuudet on tällä erää haravoitu. Tilanne on erittäin vakava, valtakunnansovittelija Minna Helle sanoo.

  • Sovittelijalla ei ole valtuuksia pakottaa osapuolia sovintoon. Sovittelija pystyy ehdottamaan ratkaisuja vasta, kun edes jotakin yhteistä maaperää löytyy neuvottelun kautta, Helle jatkaa.

Seuraava sovittelutapaaminen on sovittu tiistaille 7.3.2017 klo 13.30.

  • Mikäli tilanne muuttuu, voidaan sovittelua jatkaa jo aikaisemmin. Riidan osapuolten onkin nyt syytä vakavasti miettiä tilannetta. Riidan pitkittyminen ja työtaistelujen toteutuminen vaikeuttaa entisestään sovun löytymistä ja aiheuttaa haittaa ulkopuolisille, Helle sanoo.

IAU ilmoittanut lukuisista työnseisauksista

IAU:n työnseisausilmoitukset koskevat Airpro Oy:n hoitamia turvatarkastusta, matkustajapalveluja ja Travel serviceä sekä aula- ja ramp-toimintoja. IAU:n tähän mennessä ilmoittamien työnseisausten ajankohdat ovat seuraavat:

  • perjantaina 3.3.2017 klo 14.00 – 19.00

    • turvatarkastus klo 14 – 18

    • matkustajapalvelut ja travel service klo 15 – 18

    • aula- ja ramp-palvelut klo 16 – 19

    • vain Helsinki-Vantaan lentoasema

  • maanantai 6.3.2017 klo 03.00 – 09.00

  • perjantai 10.3.2017 klo 15.00 – 19.00

  • tiistai 14.3.2017 klo 03.00 – 09.00

  • perjantaina 17.3.2017 klo 15.00 – 19.00

IAU on tänään ilmoittanut tukityötaistelutoimenpiteistä maanantaille 6.3.2017. Ilmoituksen mukaan IAU:n jäsenet osallistuvat tukityötaisteluun seuraavasti:

  • klo 04.00 – 09.00 HUB logistics Aviation Oy, kaikki toiminnot

  • klo 04.00 – 09.00 LSG Sky Chefs Finland Oy, kaikki toiminnot

  • klo 04.30 – 09.00 Aviator Finland Oy, kaikki toiminnot

  • klo 04.00 – 09.00 Swissport Finland Oy, kaikki toiminnot lukuun ottamatta asiakaspalvelutehtäviä sekä maakaluston huolto- ja korjaustehtäviä

  • klo 04.00 – 09.00RTG Ground Handling Oy, kaikki Airpro Oy:n toimintoihin kohdistuva työ