Ilmailualan Unioni IAU:n ilmoittamat työnseisausuhat

Julkaisuajankohta 26.2.2017 16.19
Uutinen

IAU on ilmoittanut työnseisauksista maanantaille 6.3.2017 ja perjantaille 10.3.2017.

Ilmailualan Unioni IAU on tänään ilmoittanut valtakunnansovittelijalle uudesta työnseisausuhasta, joka koskee Airpro Oy:tä perjantaina 10.3.2017 klo 15 - 19. Työnseisaus koskee turvatarkastusta, matkustajapalveluja ja Travel serviceä sekä aula- ja ramp-toimintoja. IAU on aiemmin ilmoittanut samoja toimintoja koskevasta työnseisauksesta maanantaina 6.3.2017 klo 03.00 - 09.00.

IAU:n edellä mainittuja aiemmin ilmoittamat työnseisausuhat on työ- ja elinkeinoministeriön päätöksellä siirretty kaksi viikkoa eteenpäin, jotta työriidan sovittelulle saadaan lisää aikaa. Ensimmäinen siirretyistä työnseisausuhista voidaan toteuttaa aikaisintaan perjantaina 3.3.2017 klo 14. Ministeriön päätöksellä siirretyn työnseisauksen alkamishetki on työriitojen sovittelusta annetun lain mukaan ilmoitettava sovittelijalle ja vastapuolelle viimeistään kolme vuorokautta ennen kieltoajan päättymistä. IAU ei ole vielä tehnyt tällaista ilmoitusta.

Työriidan sovittelu on käynnissä. Seuraava sovittelutapaaminen on maanantaina 27.2.2017.

Ammattiliitto Pron ilmoittamat työnseisausuhat

Myös Ammattiliitto Pro on ilmoittanut Airpro Oy:tä koskevista työnseisauksista. Ammattiliitto Pron ja Palvelualojen PALTAn välisen työriidan sovittelu jatkuu seuraavan kerran sunnuntaina 26.2. klo 13.

Tarkemmat tiedot Pron työnseisausilmoituksista löytyvät täältä