Rahoitusalan työriidan sovittelu yhä umpikujassa - työnseisaukset 4.-5.1.2018 toteutuvat

Julkaisuajankohta 3.1.2018 15.58
Uutinen

Rahoitusalan työriitaa on soviteltu tänään, mutta ratkaisua riitaan ei ole löytynyt.

Sovittelun päättyminen tuloksettomana merkitsee sitä, että työnseisaukset 4.-5.1.2018 toteutuvat. Valtakunnansovittelija Minna Helle on pettynyt tilanteeseen.

- Kaikki sovun mahdollisuudet on tällä erää haravoitu. Osapuolten näkemyserot ovat niin suuret, ettei riitaa pystytä vieläkään ratkaisemaan, Helle sanoo.

Työriidan taustalla on erityisesti viikonlopputyön teettämisen menettelytapoihin ja ehtoihin liittyvät näkemyserot. Pöydällä on myös palkkaratkaisu sekä tekstikysymyksiä.

Uusia sovittelutapaamisia ei ole toistaiseksi sovittu. Työriidan sovittelua jatketaan Helteen mukaan kuitenkin heti, kun edellytyksiä sille löytyy.

Ammattiliitto Nousu ry, Ammattiliitto Pro ry, Danske Bankin henkilöstöyhdistys ry ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ovat ilmoittaneet rahoitusalaa koskevasta työnseisauksesta 4.1.2018 klo 6 – 5.1.2018 klo 23.59. Myös Danske Bankin Esimiehet ja Asiantuntijat ry on ilmoittanut olevansa mukana työnseisauksessa. Edellinen työnseisaus toteutui 28.-29.12.2017.

Rahoitusalan työnantajia edustavat Finanssiala ry, Palvelualojen työnantajat Palta ry rahoitusalan työehtosopimuksen osalta sekä Danske Bank oman työehtosopimuksensa osalta.