Rahoitusalan työriidan sovittelussa ei tänään edistystä

Julkaisuajankohta 2.1.2018 16.48
Uutinen

Sovittelua jatketaan kuitenkin vielä huomenna 3.1.2018 klo 11. Työtaistelut uhkaavat 4.-5.1.2018.

Rahoitusalan työriitaa etsittiin ratkaisua tänään valtakunnansovittelija Minna Helteen johdolla. Helteen mukaan tilanne on huolestuttava, ja kiista uhkaa edelleen pitkittyä.

- Tämä päivä ei valitettavasti tuonut mitään sellaista uutta, jonka pohjalta riitaa voitaisiin ratkaista. Tilanne on yhä jumissa, Minna Helle sanoo.

Osapuolten välillä on kiistaa erityisesti viikonlopputyön teettämisestä ja sen ehdoista. Tämän lisäksi sovittelussa on ratkaistavana muitakin asioita, kuten palkkaratkaisu ja erilaisia tekstikysymyksiä.

Ammattiliitto Nousu ry, Ammattiliitto Pro ry, Ylemmät toimihenkilöt YTN ry ja Danske Bankin henkilöstöyhdistys ry ovat ilmoittaneet rahoitusalaa koskevasta työnseisauksesta 4.1.2018 klo 6 – 5.1.2018 klo 23.59. Edellinen työnseisaus toteutui 28.-29.12.2017. Rahoitusalan työnantajien sopijaosapuolia ovat Finanssiala ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry rahoitusalan työehtosopimuksen osalta sekä Danske Bank oman työehtosopimuksensa osalta.