Sovinto vakuutusalan työriitaan – työtaistelut peruuntuvat

Julkaisuajankohta 15.12.2017 13.07
Uutinen

Vakuutusalan sopimusosapuolet ovat hyväksyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Työtaistelu uhkaa kuitenkin vielä rahoitusalaa.

Vakuutusväen Liitto VvL ry sekä Finanssiala ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Minna Helteen eilen illalla antaman sovintoehdotuksen. Osapuolet ilmoittivat vastauksensa tänään klo 13.

Sovintoehdotuksen hyväksyminen merkitsee sitä, että Vakuutusväen Liiton ilmoittamat työnseisaukset 18. -19.12.2017 ja 28.-29.12.2017 peruuntuvat.

Sovinnon sisältö

Syntynyt työehtosopimus on voimassa 30.11.2020 saakka. Viimeinen vuosi on niin sanottu optiovuosi, jonka palkkaratkaisusta neuvotellaan myöhemmin. Mikäli optiovuoden palkkaratkaisusta ei saavuteta yhteisymmärrystä, päättyy sopimus 30.11.2019.

Työriidan taustalla olivat osapuolten näkemyserot erityisesti työaikakysymyksistä ja palkkaratkaisusta. Sovintoehdotuksen mukaan vakuutusalalla voidaan jatkossa ottaa käyttöön säännöllinen viikonlopputyö. Viikonlopputyötä teetetään ensisijassa vapaaehtoisuuden pohjalta. Sovintoehdotus sisältää menettelyt ja ehdot, joita viikonlopputyön käyttöönotossa ja teettämisessä on noudatettava.

Palkkaratkaisu noudattaa tasoltaan sopimuskauden pituuteen suhteutettuna liittokierroksen tähän mennessä syntyneiden työehtosopimusten mukaista linjaa. Palkkoja korotetaan 1.1.2018 lukien 1,1 %:n suuruisella yleiskorotuksella ja 1.1.2019 0,8 %:n suruisella yleiskorotuksella. Lisäksi palkkoja korotetaan 1.10.2018 lukien 1,4 %:n suruisella palkkakeskusteluerällä.

Linkki sovintoehdotuksen koko sisältöön löytyy uutisen lopusta.

Työnseisaus uhkaa vielä rahoitusalaa sekä Medix Laboratoriot Oy:tä

Vakuutusalalle syntyneen sovinnon jälkeen valtakunnansovittelijan toimistossa on vielä hoidettavana rahoitusalaa koskevat työriidat. Ammattiliitto Nousu ry, Ammattiliitto Pro ry sekä Danske Bankin henkilöstöyhdistys Pro ry ilmoittivat 13.12.2017 työtaistelusta ajalle 28.-29.12.2017. Tämän työriidan sovittelua ei ole vielä aloitettu.

Lisäksi Medix Laboratoriot Oy:tä uhkaa työnseisaus 19.12.2017 klo 15 – 21.12.2017 klo 05.59 sekä tänään saapuneen uuden ilmoituksen mukaan myös 3.1.2018 klo 6 – 4.1.2018 klo 05.59. Medix Oy:tä koskevan työriidan sovittelulle ei ole toistaiseksi ollut edellytyksiä.

Lisätietoa näistä työriidoista löytyy aiemmista uutisista.

Vakuutusalan työriidan sovintoehdotus on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: