ICT-alan työriitaan sopu – työtaistelut peruuntuvat

23.11.2017 18.06
Uutinen

Ammattiliitto Pro ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen.

Valtakunnansovittelija Minna Helle antoi työriidan osapuolille sovintoehdotuksen varhain tänä aamuna. Osapuolet vastasivat ehdotukseen tänään klo 18 valtakunnansovittelijan toimistolla.

Riitaa oli tätä ennen soviteltu tiiviisti puolentoista viikon ajan. Pron työtaistelutoimet uhkasivat mm. teleoperaattoreita 27.11.2017 alkaen.

  • Olen tyytyväinen, että riitaan oli mahdollista löytää fiksu ratkaisu hyvissä ajoin ennen työtaistelutoimien alkamista. Prosessi oli työläs, sillä riidan kohteena olivat sekä alan palkka- ja työehdot että osapuolten välillä pitkään jatkuneet näkemyserot vuokratyövoiman käytön perusteista, Helle sanoo.

Sovintoehdotuksen palkkaratkaisu noudattaa sopimuskauden pituuteen suhteutettuna liittokierroksen tähän mennessä syntyneiden työehtosopimusten mukaista linjaa. Sopimuskausi on 27 kuukauden mittainen. Ratkaisu sisältää vuokratyön käyttöön paikallisia menettelyjä, joiden tavoitteena on lisätä avoimuutta ja sitä kautta ennaltaehkäistä vuokratyön käytöstä aiheutuvia riitoja.

  • Toivon, että osapuolet pystyvät jatkossa hyvään yhteistyöhön niin yritys- kuin liittotasolla, Helle toteaa.

Ammattiliitto Pron ilmoittamat työtaistelutoimet 27.11.2017 – 1.12.2017 peruuntuvat sovun myötä.

Hyväksytty sovintoehdotus on luettavissa kokonaisuudessaan täältä: