ICT-alan työriitaan ei vieläkään sopua – sovittelu jatkuu keskiviikkona 22.11.2017

Julkaisuajankohta 20.11.2017 20.57
Uutinen

Ammattiliitto Pron ja Palvelualojen työnantajat Paltan välistä työriitaa on soviteltu tiiviisti viikon ajan, mutta ratkaisua haetaan yhä. Työtaistelu uhkaa 27.11.-1.12.2017.

Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan tilanne on yhä hankala, vaikka työtä on tehty paljon.

  • Sovittelussa on päästy eteenpäin, mutta isoja kysymyksiä on yhä auki. Toivon, että ratkaisu olisi mahdollista saada aikaiseksi loppuviikon aikana. Se on kuitenkin kaikkea muuta kuin varmaa, Helle sanoo.
  • Aika kyllä riittää sovinnon löytymiseen. Arvio siitä, onko riitaan mahdollista löytää ratkaisu ennen työtaistelun alkamista, tarkentuu loppuviikosta, Helle jatkaa.

Työriitaa on soviteltu jo viikon ajan. Riidassa on kyse ICT-alan toimihenkilöiden palkka- ja työehdoista sekä ulkopuolisen työvoiman käytöstä alalla. Sovittelu jatkuu seuraavan kerran keskiviikkona 22.11.2017 klo 10 valtakunnansovittelijan toimistolla.

Ammattiliitto Pron ilmoittama työtaistelu uhkaa ICT-alan toimihenkilötyötä 27.11.2017 klo 6 – 1.12.2017 klo 23.59. Lakko koskee mm. teleoperaattoreita.