Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton sovittelu jatkuu perjantaina 24.1.2020 kello 9.00

Julkaisuajankohta 23.1.2020 9.23
Uutinen

Kemianteollisuuden ja Teollisuusliiton sovittelua jatketaan perjantaina 24. tammikuuta. Osapuolina työriidassa ovat Teollisuusliitto ry sekä Muoviteollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Kumiteollisuus ry ja Lasikeraaminen teollisuus LT ry.

Samalla siirretään 27.1.2020 kello 00.00 aloitettavaksi ilmoitettu työnseisaus kahdella viikolla eteenpäin 10.2.2020 kello 23.59 saakka.

Siirrolla haetaan aikaa sovittelulle ja sovun löytämiselle. Työriitojen sovittelusta annettu laki edellyttää päätöksen antamista tiedoksi vähintään kolme vuorokautta ennen aiotun työtaistelun alkamishetkeä.

Työriitojen sovittelusta annetun lain 8 § mahdollistaa työnseisauksen siirron enintään kahdella viikolla, jos työnseisaus kohdistuisi työalan laatuun ja laajuuteen nähden yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin tai vahingoittaisi huomattavasti yleistä etua. Lisäksi edellytetään, että sovittelu tarvitsee lisää aikaa.